Taas takapakkia...

Empä oikein tiedä, mitä seuraavaksi. Aisha raukan tilanne on jälleen kerran huono, lääkekuureja lääkekuurejen perään.

Kaikki alkoi siis eilen, kun lähdettiin metsälenkille Aishan, Alman ja Carloksen kanssa. Normaalisti tuo jästipää juoksee kuin hullu, kun vedättäjinä ovat vinttarit. Luulee lienee olevansa tuulta nopeampi sekin. Eilinen oli kuitenkin poikkeus, ei vipattanut juoksujalka, eikä fiilis muutenkaan hääviltä tuntunut. Reilun puolen kilometrin tallustelun jälkeen alkoi se valitettavan tuttu etujalan ontuminen. Siinä sitten kaivelin varpaita, mutta yritäppä nyt löytää hiekan ja lehvien täyttämästä tassusta jotain, juu ei onnistunut.

Illalla, kun työt oli tehty, koirat syötetty ja pissatettu, laitoin päähäni otsalampun, jolla syynäsin tassunpohjat läpi. Siellähän ne vanhat tuttavat, kudosnesteitä valuvat läntit taas olivat. Siinä niitä surressani ja manatessani otsalampun valokeila osui naamakarvoitukseen sekä kyynärpäähän, joista löytyi lisää ylläreitä. Huulet olivat turvonneet, leuan alus ja huulipielet sekä toinen kyynärpää näissä paiseissa myös. Taas tippui taivas niskaan, eikö tää koskaan lopu?

Tänään aamulla sitten soittelin meidän maailman parhaalle eläinlääkärille. Oireita kuunnellessaan ja kuullessaan, että korvat ovat nyt puhtaat, totesi, että meillä taitaa tän kaiken muun hauskan lisäksi olla myös furunkuloosi..Jep jep, oireisto ainakin on aika selvä. Ei siinä muuta, taasen alkoi lääkekuurit vaikka edellisistä on vain reilu kuukausi aikaa.

Aisha riepu, äiskän oma takkutukka. Koira, jonka sydän on puhdasta kultaa. Tuntuu niin väärältä ja epäreilulta, ettei tosikaan. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että kaikki menisi nyt vain parhain päin. "Paiseista eroon" operaatio alkaa kunnolla, jahka viimeisetkin karvat on koirasta ajeltu, joten hei hei parta..=(