Niin siinä taas kävi, vuosi vierähti valon nopeudella, tai ainakin se siltä tuntuu. Blogin päivittäminen on ollut pitkään jäissä, siitä syytän naamakirjaa, minne mun ei pitänyt koskaan ikinä sisään kirjautua. Koskaan ikinä ei ole pitänyt tehdä montaa muutakaan asiaa, mutta noooh..
Mennyt vuosi ei todellakaan ollut mikään parhaista parhain. Koko vuoden kivikkorallin surullisin hetki oli Aishan siirtyminen ajasta ikuisuuteen loppukesästä. En osaa edes kuvailla niitä tunteita, mitä vieläkin tunnen. En osaa ajatella, ainakaan vielä, niitä iloisia muistoja. Mutta ei kai mun tarvi, vielä.. Aisha oli mun viimeinen mustis, se on aikalailla varma juttu. Luotto rodun terveyteen on karissut viimeisen seitsemän vuoden aikana niin kovaa, ettei enää pysty, eikä kykene. Toivotan todellakin tsemppiä kaikille, jotka rotua harrastavat. Musta ei siihen enää ole, vaikka sydämestä paikka partanaamoille löytyykin.
Epätoivoa elämään toi myös Selma.. Loppukesästä Selma kaatui lujasta vauhdista märällä nurmikolla sikinsokin. Loukkasi selkänsä ja takajalkansa joita sitten hierottiin ja jynssättiin edestä ja takaa. Kaatumisen seurauksena Selman liikkuminen vaikeutui pikkuhiljaa ja seisominen onnistui parhaiten katkarapuna, selkä siis köyryllä. Marraskuussa mun hermorakenne petti. Soitin Vantaalle, Aistiin (neurologinen eläinsairaala), ja eikun retkelle. Selma kuvattiin sekä röntgenillä että magneetilla ja lopputulos oli kohtuu hyvä, koiran luustossa ei mitään vikaa! Ai miksikö kohtuu hyvä? No, neurologin sanoja lainaten "vinttikoirat ovat niin psyykkisesti, kuin fyysisesti herkkiä koiria, joille voimakas törmäys/kaatuminen voi aiheuttaa runsaasti pehmytkudosvaurioita, joiden paraneminen voi viedä todella kauan". Niin totta! Meillä ei siis vieläkään juosta vapaana, vaikka kaatumisesta on aikaa kohta viisi kuukautta. Nyt saadaan sentään kävellä remmissä jo kilometri, ensi kuussa ehkä kaksi..
Koiraharrastuksen valonpilkahdus tälle vuodelle koettiin lokakuussa epävirallisissa maastokisoissa Ylistarossa, joissa Alma juoksi ensikertalaisena päivän toiseksi parhaat pisteet 269 ja Selmakin yli 250 pistettä. Ehkäpä sitä ensi kesänä uskaltautuisi niihin virallisiin kisoihin, sen verran kehuja saatiin =) Tässäpä todistusaineistoa, kiitos Satu kuvista!
Ai niin, käytiinhän me Selman kanssa muutamassa näyttelyssäkin syksyllä, joista tipahti yksi eri + varaserti ja pari eh:ä. Jahka Selma on kuntoutunut, palaamme karkeloihin.
Tässäpä tämä loppuvuosi lyhykäisyydessään, palataan ensi vuonna asiaan, yritän olla nyt ahkerampi ;)
Hyvää alkavaa Vuotta 2011, ihan kaikille!
